Sivut

Colosseum ja 13 kilometriä

Toinen päivämme Italiassa alkoi ryhmätöiden parissa - luennolla kävimme läpi neuvottelun taitoja, jonka jälkeen saimme toteuttaa käytännön esimerkin. Ryhmät kokoontuivat, ja saimme tehtäväksemme päättää yhden kappaleen, joka kuvaa nykymaailmaa. Kappaleen piti antaa kuva tämänhetkisestä maailmantilanteesta, jotta vuosisatojen jälkeen ihmiset tietäisivät millaisia juuri me olimme. Lopuksi meidän piti päätyä yhteen kappaleeseen, joka soitettaisiin kaikille. Jännittävintä oli se, että koko 20 minuuttinen keskustelu piti äänittää ja saimme ohjeet käyttää valenimiä, jotta ääntämme ei tunnistaisi. Itse olin tietysti Kimi Räikkönen.

Neuvottelun jälkeen siirryimme fysiikkaan. Jälleen ryhmissä meidän piti selvittää eräs fysiikan työ, josta piti jälkeenpäin kirjoittaa työraportti yhdessä. Ryhmät saivat pisteitä esitystensä perusteella, ja kaikki onnistuivat hienosti.

Vauhdikkaan (ja jälleen meluisan) koulupäivän jälkeen oli aika taas lähteä Roomaan. Ennen sitä kävimme hakemassa nopeasti pitsaa, jotka söimme junassa. Roomassa ensimmäinen pysäkki oli Colosseum - se oli upea ja aivan valtava. Pääsimme jopa sisälle asti, ja se oli yllättävä kokemus, sillä se oli sisältäkatsottuna aivan erilainen mitä olimme olettaneet.

Sen jälkeen alkoikin kunnon vaellus - kukaan ei kertonut minne olimme menossa, ja meininki oli aika hämmentävä. "Only one kilometer left!" Niinpä niin, laskimme jälkeenpäin että kävelimme todellisuudessa 13,1 km. Päädyimme Colosseumin jälkeen Vikton Emanual II:n monumentille, ja siitä sitten syömään pitsaa. Pitsan jälkeen kävimme Piazza Venezialla, Piazza del Popololla, Espanjalaisilla portailla ja viereisellä aukiolla. Näimme myös via del Corson, jonka jälkeen menimme Pinciolle, näköalaparvekkeelle.

Pitkän ja raskaan päivän jälkeen saavuimme kotiin ja menimme tietysti saman tien nukkumaan.

(kuvat ilmestyvät myöhemmin)

Ada-Maija Huurtela

Il primo giorno!

Ensimmäisen aamun koulupäivä alkoi vauhdikkaalla tervetuliaisseremonialla. Ohjelmaan kuului mm. laulua, tanssia, soittoa ja draamaa.









Päivän teemana oli ryhmätyöskentely. Jakauduimme ”The Wonderful Six” -ryhmiimme, joissa pohdimme esimerkiksi viittä eri asiaa, jotka yhdistävät ryhmämme jäseniä. Kaikille ryhmille yhteiseksi löytyi pizza! 🍕 Suunnittelimme myös ryhmällemme oman tervehdyksen.




Koulupäivän jälkeen käytiin kotona syömässä, jonka jälkeen suunnattiin metrolla kohti Roomaa ja Vatikaania!


Finnish girls Vatikaanissa!
Mietimme mistä parvekkeelta paavi puhuu, mutta emme saaneet siihen selvyyttä. 😛







Rooman nähtävyydet olivat kuin hyppäys historiankirjaan!

Heitimme kolikot Fontana di Trevin suihkulähteeseen, palaamme Roomaan siis vielä!






Tämän blogipostauksen motto: ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”

- Veera Lehmuskallio


Poronkarvoja ja pönttöraivoa!

Pietarsaaren lukion Rooman-delegaatio astui junaan sunnuntaiaamuna kello 9.17. Arvovaltaiseen ryhmään kuuluivat - ja kuuluvat edelleen - opiskelijat Emilia, Ada-Maija ja Veera sekä lehtorit Lyyra ja Stara. Matka sujui kahden pysähdyksen taktiikalla jouhevasti. Ystävällinen konduktööri loi turvallista tunnelmaa kertomalla tarpeeksi monesti, miltä laiturilta matkamme jatkuu Seinäjoelta. Ilahduimme tästä huomaavaisesta huolenpidosta! Tapasimme myös  kokkolalaisia kollegoita Erasmus+ -matkalla Saksaan, ja nähtävästi jaamme myös kotimatkan heidän kanssaan.

Onnistuimme vaihtamaan junaa myös Tikkurilassa kommelluksitta. Lentokentällä vaihdoimme turistimoodiin: otimme runsain määrin ryhmäselfieitä, kuvautimme itsemme Muumi-hahmojen kanssa, etsimme vain lentokentältä saatavia tuotteita (Ada ja Salt & Vinegar Pringlesit) ja hypistelimme porontaljoja (Anna-Maija ja poronkarvapefletit). Vaikka tuleva viikko tuntui vähän jännittävän, mieli oli iloinen ja odottava. Olemme siitä onnekkaita, että Pietarsaaren-kokoontumisen ansiosta meitä odottavat tutut isännät ja emännät, joita ei tarvitse liikoja jännittää.



Lento Roomaan oli hieman myöhässä, joten huvitimme toisiamme lukemalla klikkiotsikoita. Sotkamon poliisilaitoksella oli ollut pönttöraivoa, kätilö oli tyrmistynyt synnytyssalissa ja Jari Sillanpään fanit olivat tyytyväisiä - vielä toistaiseksi. Inspiroiduimme siis itsekin kokeilemaan klikkiotsikoinnin voimaa. Saa kommentoida, toimiko! 

Lentomatka monien aasialaismatkustajien ympäröimänä kului leväten, mustikkamehua juoden ja jutellen. Hienoinen turbulenssi ei matkantekoamme haitannut, vaan saattoi jopa vähän tuudittaa uneen.



Fiumicinon lentokentällä meitä odotti asiallisen varma taksiautoilija Massimo, joka kuljetti meidät italialaisella varmuudella hämärtyvässä illassa kohti kaunista Frascatia. Perillä vastaanotto ei olisi voinut olla lämpimämpi! Tutut ihmiset ottivat meidät vastaan, ja meistä opettajista tuntui turvalliselta luovuttaa Veera, Emilia ja Ada-Maija Pietarsaaressakin vierailleiden Giulian, Vittorian ja Tommason huomaan.

Ilta kului majoittautuessa ja lämmintä Italiaa ihmetellessä.

Anna-Maija ja Tiina

Täältä tullaan, Italia!

Kolmen iloisen opiskelijan ja kahden opettajan tehoryhmä valmistautuu matkaamaan Rooman kupeeseen Grottaferrataan. Tiedepainotteinen lukio Bruno Touschek Lycee isännöin kuuden maan kokoontumista, ja tällä kertaa pehmeistä arvoista keskiöön nostetaan ryhmäytyminen. kriittisen ajattelun tukeminen, kauneuden arvostaminen ja medialukutaito.

Veera, Emilia, Ada-Maija ja sujuva yhteistyö!
Ennakkotehtävät koskivat tällä kertaa nettiturvallisuutta: Kaikkien projektimaiden koulujen opiskelijoilta kysyttiin heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan turvallisesta Internetin käytöstä. Myös koulujen yleiset nettiturvallisuuteen liittyvät käytäneet tulevat kokoontumisessa tarkasteluun ja vertailuun. Opiskelijamme Ada-Maija, Emilia ja Veera valmistivat tällä viikolla upean esityksen, joka tiivistää meidän koulumme tulokset.



Projektiimme kuuluu myös hyväntekeväisyystempauksen järjestäminen. Grottaferratassa jaamme ideoita ja käytäntöjä, joista jotkin toteutetaan myös meidän koulussamme ensi syksynä.

Tällä viikolla Italiassa on ollut lämpöä saman verran kuin Suomessa hyvänä kesäpäivänä. Ensi viikolla voi vähän sataa tihuuttaa, mutta se tuskin matkalaisia haittaa - asteita kun ennustetaan olevan yli 20 ;)

Tervetuloa lukemaan Italian-kuulumisia blogiimme! Erasmus+ -kuulumiset löytää myös Instagramista ja Twitteristä hashtagilla #eplusme2we

Tiina Stara
projektikoordinaattori